"Lue käsikirja uudelleen, valmistaudu häpeään ja lähetä se toimittajille": haastattelu kirjailija Aleksei Salnikovin kanssa
Työpaikkaa / / January 07, 2021
Romaani "Petrovit influenssassa ja sen ympäristössä", joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, puhuu automekaanikosta Petrov ja hänen perheenjäsenensä, jotka ennen uutta vuotta sairastuvat ja menettävät rajan todellisuuden ja aistiharhat. Tämä kirja muutti Jekaterinburgin kirjailijan Aleksei Salnikovin National Bestseller -palkinnon voittajaksi ja kirjallisuuden tähdeksi. Elämän hakkeri oppi kirjoittajalta, mikä on kirjallisen työn vaikein osa, kuinka hänen oli kerättävä rahaa ennen ensimmäisen kirjan kirjoittamista ja mitä kirjoittamisen menestys tarkoittaa.
Alexey Salnikov
Kirjailija ja runoilija, National Bestseller -palkinnon voittaja.
"Onko kirjoista mahdollista rikastua - kysymys ei ole minulle, vaan J.K. Rowlingille"
- Sinusta tuli kuuluisa, kun julkaistiin romaani "Petrovit influenssassa ja sen ympäristössä". Kuinka kirjan käsittely sujui?
- Ollakseni rehellinen, en muista, miten kaikki tapahtui. Päänäni jäi vain keittiömme vihreä seinä, joka oli sitten kuorittu. Nostin joskus silmäni tälle seinälle. Romaanin idea oli sinänsä hauska, mutta villi: siitä, että vaikka me elämme samassa perheessä, emme aina tiedä kaikkea toisistamme. Se meidän
lapsi, kasvaa edes silmiemme edessä, joista tunnemme tietävän kaiken - koska tiedämme mitä hän katselee, mitä kirjoja luemme hänelle, mitä hän lopulta syö - on meille edelleen mysteeri. Ja myös kirjan siitä, kuinka lähellä olemme toisiamme, jopa hyvin kaukaisia ihmisiä. Niin lähellä, ei väliä kuinka pitkälle, kyllä.Hän kirjoitti vapaa-ajallaan, koska hän ei uskonut romaanin menestykseen. Minulla oli vain utelias lopettaa ja nähdä keksitty tarina tarkemmin. Sitten kirjoitin rahaa varten: laadin tavaran kuvauksia, käännin vähän artikkeleita mukaan lukien, muokkain kurssiartikkeleita, kunnes ne olivat täysin tunnistamattomia.
- Oletko työskennellyt joku muu tämän lisäksi?
- Voi kuka ei toiminut. Jopa viimeistelijän oli pakko. Hän oli vartija täällä ja siellä, tönäisi autojen alustalla, työskenteli kattilahuoneessa, kasvoi jopa vuoromieheksi. Mutta tämä prikaatia työnsi todennäköisemmin vastuun nuorimmalle.
Samaan aikaan olen kirjoittanut lapsuudesta lähtien, joten en ole koskaan nähnyt itseäni kenenkäänä paitsi kirjailijana. Havaitsin kaikki teokset aina mukavuuden näkökulmasta tai eräänlaisena kirjallisena aineistona. Voit lukea ja kirjoittaa yhdessä paikassa, mutta et toisessa. Siinä kaikki mukavuus.
- "Petrovin menestys influenssassa ja sen ympäristössä" oli varmasti huimausta. Kuinka onnistuit voittamaan hänet ja pakottamaan itsesi kirjoittamaan seuraavat kirjat?
- Sinun täytyy voittaa itsesi joka päivä. Sitten käy ilmi, että hän voitti itsensä turhaan ja se olisi parempi makaa sohvalla Minulla ei ollut kiirettä, koska jo luonnostelemani uudelleenkirjoittaminen, kokonaisen tekstipalan poistaminen on melko tuskallista - kaiken on helpompi kirjoittaa uudestaan. Ja tämä vuosi tai kaksi yhdessä tekstissä - toistaa se muunnelmilla, selvittää kuinka paras - on melko väsyttävää päitä, koska idea on koko ajan kanssasi, kannat sitä mukanasi, näytät jopa menevän nukkumaan, mutta kierrät sitä silti niin syak.
- Kuinka kauan kestää työskennellä yhden kirjan parissa?
- Jos lasketaan idean syntymishetkestä loppuun asti, koko asia kestää useita vuosia. "Petrovit" keksittiin todennäköisesti noin seitsemän vuoden ajan. Katselin kahden tai kolmen vuoden ajan ensimmäistä ja puolta sivua enkä tiennyt miten lähestyä. Jotakin puuttui.
"Osasto" pyöri myös päähäni kävellessäsi koiraa metsän läpi. "Epäsuorasti", joten yleensä murrosikäästä lähtien se oli kirjassa. Tuntuu siltä, että hän aloitti runojen kirjoittamisen vain keksimään tämän romaanin, joka ainakin osittain edustaa keskimääräisen runoilijan elämää.
- sinä kertoiettä jakso -romaani kirjoitettiin joskus humalassa. Auttaako alkoholi sinua kirjoissasi?
- Ei joskus, mutta vain kerran. Alkoholi ei toimi. Päinvastoin. Jos heräät aamulla hengaillessasi ystävien kanssa, haluat juoda vettä, vaikka se vain pahenee. Haluat tupakoida, ja se vain pahenee, ja tulet järkkesi koko päivän. Pahoinvointi, muun muassa, eikä oikeastaan pahoinvoiva, mutta joko pahoinvoiva tai ei. Tämä on vielä pahempaa. Millaista apua teoksessa on?
- Mikä auttaa? Mitä tietoja tarvitset tullaksesi kirjailijaksi? Et esimerkiksi valmistunut yliopistosta, et maininnut kirjallisuuskursseja, vain runostudio Nižni Tagilissä.
- Kirjallisuuskurssit periaatteessa olivat. Se oli Juri Kazarinin ja Jevgeny Kasimovin seminaari Jekaterinburgin valtion teatterinstituutissa. Kurssi "Kirjallisuus" tai "Kirjallinen työntekijä". Mutta edes täällä he eivät onnistuneet saamaan mitään päätökseen. Vaikka kaikki kehittyi nopeasti ystävyydeksi näiden opettajien kanssa, ja tämä ystävyys jatkuu edelleen.
Kirjallisuus aloitettiin heti, mikä on mielenkiintoista. Julkaisuja ilmestyi, tuli viihdyttäväksi työntää omissa teksteissään kokoamaan toinen valikoima, yllättämään joku toisella runo. Jo jonkin aikaa tekstissä oli ehdoton käsitys siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Useita vuosia kirjaimellisesti putosi elämästäni, kun olin mukana tällaisessa sanojen lajittelussa. Näyttää siltä, että se oli sen arvoista.
Ja koulutuksen suhteen, en tiedä rehellisesti. Näin kollektiivisen kokoelman akateemikkoja Venäjän tiedeakatemian Uralin sivuliikkeestä. On selvää, että kokoelman osallistujat eivät olleet ilman koulutusta, mutta tämä ei vaikuttanut lainkaan siihen, oliko heillä mielenkiintoisia runoja vai ei. Useimmat eivät. Et usko: kyse oli siitä, että äitiä on rakastettava, koska hän synnytti sinut tuskissaan ja niin edelleen.
Kirjallisuus on sellainen asia, jossa mitä kauemmin olet, sitä vähemmän ymmärrät sen toimintaa.
Siksi luovuuden ihmeellisin aika on nuoruus, koska tämä on ehdoton itseluottamuksen aika.
- Voitko sanoa itsestäsi nyt, että olet ammattikirjailija ja kirjallisuus ruokkii sinua?
- Kyllä se on oikein.
- Kuinka elämäntapasi on muuttunut kirjojen julkaisemisen jälkeen?
- Ei kovin paljon, joten yhden romaanin hinta riitti korjauksiin ja hiljaiseen elämään. Ja kolmen romaanin rojalteista riittää vielä hiljaisempi elämä. Osa-aikatöistä kirjoitan mielelläni jotain, jos pyydetään, menen jonnekin, jos minua kutsutaan. Mutta tämä ei kuulu "täytyy" -luokkaan, kommunikoin mielelläni ihmisten kanssa.
- Voitko rikastua kirjojen kirjoittamisessa?
- Tämä kysymys ei ole minulle, vaan J.K.Rowlingille.
"Jos haluat kertoa lukijalle jotain, toista se useita kertoja, mieluiten käyttämällä capslokia"
- Miten rakkautesi kirjallisuuteen alkoi?
- Kaikki alkoi maantieteellisestä kartasta. Kiusasin sukulaisiani pitkään kysyen miten lukea tuo kirje tai toinen. He eivät pitäneet tätä erityisen tärkeänä. Ja eräänä päivänä tätini tuli lounaalle ja ehkä tukehtui kuullessaan seuraavasta huoneesta sanat, joita hän ei odottanut esikoululaiselta: "Liechtenstein, Berliini, Barcelona".
Sitten rakkaus lukemiseen kehittyi äitini valitsemista kirjoista ja vei minut. Erityisesti hän rakastui kirjallisuuteen, kun hän rikkoi jalkansa seitsemän vuoden iässä ja makasi ensin hupulla ja käveli sitten valettuina. Rakkaus ei voinut olla kehittymättä, koska ensin tilasin Vesyolye Kartinki -lehden ja sitten irtotavarana "Murzilka", "Pioneer", "Kokko", "Nuori luonnontieteilijä", "Nuori teknikko", missä tieteiskirjallisuuden otsikko oli perinteinen. Menin kirjastoon. Aikana, jolloin Nizhniy Tagilin lähellä olevassa kylässä ei ollut paljon viihdettä, oli vaikea olla lukematta.
Hänen suosikkikirjojensa joukossa oli Leo Tolstoi The Lion and the Dog. Käytin häntä mittaamaan sentimentaalisuuttani - tarkistin sen, kyyneleitä tulee, eivät. Kävelimme koko ajan. Pidin myös Georgy Sadovnikovin "Seikkailumyyjistä", Ilfin ja Petrovin "Kaksitoista tuolista", Antsista älä luovuta Eno Raudan "Ondřej Sekoraa", "Muffia, Polbootinkaa ja sammalparraa", Ernestin "Vanhaa miestä ja merta" Hemingway.
- Kuinka sukulaiset suhtautuivat haluasi tulla ammattikirjailijaksi? Kuinka kirjat tarkistetaan ja tunnistavatko he itsensä niissä?
- Kun olin lapsi ja teini-ikäinen, rakkaansa pitivät sitä eräänlaisena tyhmänä. No, tiedät, kun lapselta kysytään, mistä hänestä tulee kasvamisensa jälkeen, ja hän vastaa esimerkiksi tähtitieteilijälle, ja sukulaiset ovat: - eikä kukaan usko. Nyt tilanne on muuttunut hieman. Sisar ja veljentytär näyttävät pitävän siitä, myös jotkut Viron sukulaiset - mutta en tiedä muusta.
Vaimo ja poika on erilainen tarina. Tämä tehdään kuitenkin jollakin tavalla yhdessä, kuten vaimon ja pojan tutkiminen, vaimon työ, muuttaminen, koiran kuolema, ongelmia ja menestyksiä. Vaimo ja ystävät tunnistavat joskus joitain elämästä lainattuja asioita. Mutta se on okei.
- AST-kustantamon verkkosivustolla sanotaan sinusta: "Hän pitää vaimoaan työnsä tärkeimpänä kriitikkona ja luottaa täysin hänen arvioonsa". Kirjoititko uudestaan jotain, jos vaimosi ei pitänyt siitä?
- Kyllä, samassa "Petrovsissa" Aida oli tehtävä selvemmäksi kuin ensimmäisessä käsinkirjoitetussa painoksessa. Siitä lähtien olen oppinut vakaasti kirjoittamattoman säännön: jos haluat sanoa jotain lukijalle, toista se useita kertoja, mieluiten käyttämällä pientä korkkia. Mutta kun Lena ei pitänyt siitä, että sankaritar "Epäsuorasti" hyväksyi entisen aviomiehensä takaisin, niin en antanut hänen puuttua asiaan, koska mitä ei tapahdu ihmisten välillä.
Heti kun olen kirjoittanut käsikirjoituksen, annan Lenan heti lukemaan, mutta prosessin aikana sattuu keskustelemaan jostakin. Paitsi hänen kanssaan, ystävien kanssa aloitan myös aiheista, joista voi olla hyötyä. Sitten he muistavat: he sanovat, tästä puhuimme, myös tämä. Lena huomaa myös tämän, hän todella pitää siitä, hän voi parhaiten nähdä, mistä tämä tai toinen jakso on peräisin. Tämä on luultavasti yksi kirjailijan kanssa elämisen monista eduista.
"Sankarit alkavat käydä vuoropuhelua, jota et edes keksi - he näyttävät itsestään"
- Kuinka työpäiväsi järjestetään? Missä haluat työskennellä mieluummin, mitä työkaluja käytät kirjoittaessasi?
- Herään, pesen, kävelen koirallani, etsin savukkeita, minun kerrokseni, istu töihin. Jotkut aamurutiinin kohteista vaihtavat joskus paikkaa. Työkaluista ehkä Word.
- Kuinka työskentelet tekstin parissa?
- Kummallista kyllä, tämä on osittain jotain näyttämistä. Keksit hahmon, sävelet hänelle seikkailuja, yrität kokea nämä seikkailut hänelle uudelleen, kirjoittaa ne muistiin. Voit poistaa mielenkiintoisen.
Tyylistä pidän todella kielellä sidotusta kielestä, joka on lähellä puhekielen puhetta, mutta en usko, että tämä on juuri minun tyylini. Nyt monet ihmiset kirjoittavat näin.
Ei ole missään missään ilman suunnitelmaa, se auttaa katsomaan mitä kirjoitat, ikään kuin ylhäältä, nähdä fragmentti työstämäsi tekstistä, osa paljon työtä.
Mitä tahansa sanotaan, romaani ei ole päällekkäin tarinoita päällekkäin.
Täällä ei ole temppuja. Muista, että koulussa he antoivat tehtävän - laatia suunnitelma klassikon tarinalle. Tällöin tilanne on päinvastainen: sitä vaaditaan laatimaan suunnitelma teokselle, jota ei vielä ole olemassa, ja sen mukaan ikään kuin luomaan tietty teksti tyhjästä. Teen vain luettelon luvuista, muistutuksen siitä, mitä siellä pitäisi tapahtua. Sitten esittelen esimerkkitapahtumat luvussa pisteittäin.
Jos jotain muuttuu kirjoittamisen aikana, niin hieno. Kirjoittaessani suunnitelmaa korjaan sen melko paljon, jätän sen mielestäni yksin, mutta sen jälkeenkin tapahtuu joitain muutoksia. Tämä on melko sujuva prosessi. Suunnitelman pisteiden määrä on erilainen: Arvioin karkeasti, kuinka monta romaanin lukua tarvitaan, kuinka paljon sen pitäisi tapahtua luvun sisällä.
- Mikä on vaikeampaa kirjailijan työssä: kirjoluonnoksen kirjoittaminen, hahmojen ja juonien keksiminen tai itse muokkaaminen?
- Itsemuokkaaminen on yksiselitteistä. Kirja näyttää olevan valmis, mutta ei. Itsemuokkauksen vaikein asia on, että kun aloitat lukemisen, tulee mieleen samat ajatukset, jotka syntyivät kirjoitettaessa. Ja tässä unelmoinnissa hypät tahattomasti niiden paikkojen yli, jotka toimittaja huomaa.
Ja kun keksit, tee suunnitelma, kirjoita - teksti on sinulle jollain tavalla yllätys, yllätyksiä löydöillä, vitsejä. Sankarit, jotka saavat henkilökohtaisia piirteitä, otetaan johtoon vuoropuhelut, jota et voi edes keksiä - ne ilmestyvät itsestään.
Tällainen vetovoima, jota suosittelen kaikille.
- Mitä yleensä leikkaat tekstistä työskennellessäsi kirjan parissa? Mitä neuvoja antaisit niille, jotka kamppailevat tekstinsä muokkaamisesta?
- Poistan sen, mistä en pidä, lisätään mielenkiintoinen. Mutta sen ei tarvitse olla loputon prosessi. Voit hallita ikuisesti, ja pitkässä tekstissä on silti jonkin verran tyhmyyttä, vakuutan teille. Sinun tarvitsee vain tietää, ettet kirjoita sanelua, vaan historiaa. Lue se muutaman kerran, vedä itsesi yhteen, valmistaudu häpeään ja lähetä käsikirjoitus osoitteisiin, vie se kustantajille ja toimittajille aina kun mahdollista.
- Dovlatov yritti varmistaa, että kaikki yhden lauseen sanat alkavat eri kirjaimilla, ja samat sanat eivät toistu sivulla. Onko sinulla muokkaussääntöjä?
- Minua sortavat enemmän tavalliset, epäselvät lauseet, kuten "valkoinen kuin arkki", "sininen kuin taivas", "punainen kuin veri", "kultainen syksy". Purkit, kun poimi on näkyvissä synonyymivälttää sanan toistamista tekstissä. Hieman kannustaa tarve laatia joitain toimia vuoropuheluissa. Englanninkieliset ihmiset ovat sanoneet, sanoneet, sanoneet, sanoneet, sanoneet. Maassamme kaikki "kutisevat", "nyökkäävät", "yskivät nyrkkiin", "kutistavat" ja niin edelleen. Mutta samalla tavalla, kädet itse ojentuvat lisäämään jonkin verran toimintaa suoran puheen sanojen väliin.
- Kirjoitatko joka päivä?
- Kun tiedän, mistä kirjoittaa, niin kyllä, joka päivä. Ja jos en tiedä, voin keksiä mitä ja miten useita kuukausia. Koska jos en pidä siitä, niin mitä järkeä on odottaa lukijan yhtäkkiä ilmestyvän sisään? Parempi pysähtyä ja ajatella. Kukaan ei ole kiire, toisin kuin myytit, joiden mukaan raskaita sopimuksia on, ja jos kirjailija ei noudattanut määräaikaa, vahvat kaverit AST: stä tai Livebookista tulevat hänen luokseen ja häiritsevät häntä baseball-lepakoilla.
- Elokuva "The Petrovs in the Flu" pitäisi julkaista tänä vuonna. Olitko mukana elokuvassa? Pidätkö Chulpan Khamatovan ja Semyon Serzinin valinnoista päärooleihin?
- He näyttävät asettavan minut kehykseen jollain tavalla, mutta olen liukastumassa onnistuneesti kiireisen aikataulun takia.
Ja kyllä, valinta, jonka Kirill Serebrennikov teki etsiessään näyttelijöitä päärooleihin, sopii minulle täydellisesti. Mutta vaikka se ei sopinut, ohjaaja tietää loppujen lopuksi paremmin, minkä visuaalisen alueen tulisi olla, miten ihmisten tulisi näyttää kehyksessä, miten ja mitä heidän tulisi pelata.
”Suurin osa kirjallisuuteen osallistuvista ihmisistä itse asiassa pilaa heidän elämänsä. He tekevät mitä tuo vain henkistä työtä "- sinun lainata yhdestä haastattelusta. Luuletko, että kirjailijalla ei ole helppoa menestyä?
- Menestys on toinen mittari. Oliko Platonov menestyvä henkilö? Tai ehkä Tsvetajeva? Mutta ainakin heidät muistetaan. Ja sadat tai tuhannet ihmiset, suhteellisen puhuen, elivät suunnilleen samassa ei kovin iloisessa elämässä, he myös opiskelivat kirjallisuutta ja vain upposi tyhjyyteen, kuten kymmenet nykyajan kirjoittajat, jopa erittäin suosittuja nyt.
Sekä menneisyydessä että nyt se tapahtuu väistämättä. Aika ajoin muisti vilkkuu: "Ja missä itse asiassa tietty pari vuotta sitten hehkutettu N on hehkutettu?" Ja siinä se, ei N. Kokonaiset musiikkiryhmät - vitun! Mitä voimme sanoa sellaisista seurattomista olennoista kuin kirjoittajat. Sadan vuoden päästä? Ja kaksisadan jälkeen? Useat nimet, vain asiantuntijoille tutut.
Jos katsot tarkkaan, mikä on nyt onnistunut tai mikä on aina hyväksytty, tämä on näkyvää hyvinvointia, josta on vähennetty kaikki yleisön tuntemattomat ongelmat.
- Pidätkö itseäsi menestyvänä kirjailijana?
- Kyllä, olen varsin menestyvä kirjailija. Ja Venäjällä on kymmeniä, ellei satoja, menestyviä kirjailijoita. He työskentelevät eri tyylilajeissa ja menestyvät niissä. Katson Facebook-syötettäni - merkittävä mielenkiintoinen kirja ilmestyy lähes kahdesti viikossa. Lähes jokainen niistä on tapahtuma tälle tai tälle lukijalle.
Suosituimmat kirjat Alexey Salnikovilta
"Maakunnan esseet", "Herra Golovlevs", Mihail Saltykov-Shchedrin
Monen genren romaani "Provincial Essays" on mestarillisesti tehty, maaginen, asiaankuuluvampi kuin Sorokinin "Sugar Kremlin", outoa kyllä, hauskempaa kuin useimmat modernit satiirit. 1800-luvulla ihmiset uskoivat kirjallisuuden ja sarjakuvien voimaan, ja nyt se on pikemminkin yritys saada samanmieliset ihmiset nauramaan kuin halu muuttaa jotain lukijan maailmankatsomuksessa. Enemmän eräänlainen huijaus uutisesta, joka unohdetaan muutamassa viikossa, kun seuraavaan näennäispoliittiseen maailmaan ilmestyy uusi kolina, joka täyttää Facebook-syötteen uudelleenkirjoituksilla. Loppujen lopuksi romaani "Maakunnan esseet" on valmis, eli sankarien kavalkadin olemassaolo selitetään taitavasti suuren tekstin viimeisellä lauseella.
"Lumottu vaeltaja", Nikolay Leskov
Leskovin sankarit ovat mielenkiintoisia siinä mielessä, että kaikesta näennäisestä kurjuudesta, joskus eristyksestä maailmasta huolimatta säälittävimmät heistä ovat toisinaan vahvempia kuin useimmat modernit ihmiset. He yllättävät upealla laadulla: he tietävät tarkalleen kuka he ovat, mihin uskovat, he voivat vahvistaa uskonsa evankeliumin lainauksilla. Jopa näennäinen menetys on edelleen eräänlainen tavoitteiden asettaminen heille.
"Tiedot", "Raha", Martin Amis
Martin Amisin kirjat ovat hyvin rehellisiä ja täynnä upeita yksityiskohtia keski-ikäisen ihmisen elämästä. Muun muassa siinä on osuus sellaisesta keittiömystikasta, tämä intuitiivinen karmataju, joka, käy ilmi, tuo yllättäen lähemmäksi brittejä. Luit ja ymmärrät, ettemme ole kaikki niin erilaiset ihmiset tässä maailmassa.
Lue myös🧐
- "Nykyaikaisen lääketieteen haaste on auttaa sinua elämään nähdäksesi Alzheimerin tautisi." Haastattelu kardiologi Alexey Utinin kanssa
- "Äänityö on kuin kunto." Haastattelu Olga Kravtsovan kanssa, "Cubic in a cube" -ääninäyttelijän perustaja
- "Omat asennukset - suunnitella, jakaa, laskea". Haastattelu Lifehacker-päätoimittaja Polina Nakrainikovan kanssa